PENTUJA / PUPPIES

Meten ja Lion pennut syntyivät 11.9.2023 (5 narttua ja 2 urosta). Kaikilla pennuilla on oma koti odottamassa.

LISÄTIETOJA YHDISTELMÄSTÄ:

Mette on vajaa 2,5-vuotias oma kasvattimme toisessa polvessa. Se on äärimmäisen avoin, luottavainen ja ihmisrakas koira, pehmeä olematta kuitenkaan yhtään arka. Ainoastaan pienet lapset ovat Meten mielestä hieman jännittäviä, koska heidän kanssaan Mette ei ole juurikaan ollut tekemisissä. Mette on todella kiltti, miellyttämisenhaluinen ja ns. helppo koira. Sen voi ottaa mukaan minne tahansa, koska se tykkää matkustaa ja osaa rauhoittua myös uusissa paikoissa. Mette on perusluonteeltaan vilkas, erittäin leikkisä ja helposti innostuva, mutta kotona rauhallinen ja sillä on hyvä keskittymiskyky. Meten lempipaikka on ihmisen kainalossa eli se rakastaa läheisyyttä ja rapsutuksia. Se on äärimmäisen ahne koira eli palkkautuu hyvin ruualla, mutta myöskin leikillä ja kehuilla.

Mette ei ole osoittanut tähänastisen elämänsä aikana ääniarkuutta ja on ollut koko ikänsä täysin terve, kuten myös sen meillä asuva vajaa 7 vuoden ikäinen äiti Indie. Meten isoäidin eli Indien äidin Pinkin (entinen sijoituskoirani) olen tuonut 9 vuotta sitten Espanjasta. Näyttelyistä Metellä on serti ja junioriserti ja useampia ROP- ja VSP-pentu sijoituksia. Rakenteeltaan Mette on kaunis ja tasapainoisesti liikkuva ja sillä on erittäin helppohoitoinen, runsas, mutta suora turkki.

Pentue on saanut alkunsa 13 vuotta vanhalla pakastespermalla. Pentueen edesmennyt isä, noin 12-vuotiaaksi elänyt usean maan muotovalio Lio kilpaili elämänsä aikana kotimaassaan Italiassa näyttelyiden ohella menestyksekkäästi myös noutajien rodunomaisissa käyttökokeissa käyttölinjaisia noutajia vastaan, ja tulostensa perusteella se valittiin vuonna 2011 Italian Noutajakoirayhdistyksen toimesta "Social Championiksi" eli edellisen vuoden parhaaksi kultaiseksinoutajaksi kilpailussa, jossa otetaan huomioon sekä näyttelyiden että rodunomaisten käyttökokeiden tulokset. Italiassa kultaistennoutajien taso käyttöpuolen kokeissa on korkea. Liolla oli tasapainoinen hieno luonne ja näyttelyissä se esiintyi aina vapaasti häntä heiluen. Meillä asuu jo kotona Lion 12,5-vuotias tytär Ruusu, jolle tulevat pennut ovat siis puolisisaruksia isän puolelta. Koska Metelläkin on vahva nouto- ja kantovietti, todella tarkka nenä ja se on myös erinomainen ja rohkea uimari, niin toivomme, että tulevista pennuista löytyisi mukavasti myös rodunomaisia taipumuksia.

Toivomme löytävämme pennuille kodit, joissa ne saavat toteuttaa itseään muidenkin harrasteiden kuin pelkän lenkkeilyn parissa, ja joissa ollaan sitouduttu laittamaan kasvattajalle kuulumisia koiran elämän varrella ja suorittamaan koiralle viralliset terveystutkimukset.

Yhdistelmästä löytyy lisää kuvia kennelimme fb-sivuilla.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi Infoa pennunostajalle -sivuun ja vastaat viestissäsi kaikkiin siellä esitettyihin kysymyksiin, kiitos. Toivomme yhteydenotot pentuihin liittyen ensisijaisesti sähköpostilla.